Ilmari Kianto-näytelmä on siinä vaiheessa, että ensi-iltaan on kolme päivää aikaa. Olimme tänään vielä viimeisessä vaimonkorjauksessa ennen vihoviimeisiä läpimenoja. Paikalla oli myös pappilan väki joiden harjoituksia oli ihan hauskaa seurata.
Pappilaväki oli mennyt paljon eteenpäin sen jälkeen, kun olen viimeksi heidän tekemistään katsomosta tarkkaillut. Tosin silloin viimeksi ne varmaan osasivat tekstinsä paremmin. Vaimoväki on tietysti alusta asti ollut aivan täydellistä, mutta tänään sen sädehtivä loisteliaisuus nousi aivan uusiin sfääreihin.
Huomenna on siis läpimeno musiikkiryhmän kanssa. Kaikista suurin ongelma kokonaisuuden kannalta onkin juuri musiikkiryhmän ja näyttämöryhmän yhteensopivuus, sillä ryhmät ovat enimmäkseen harjoitelleet erikseen, eikä kohtauksesta toiseen siirtymiä ole musiikkiryhmän kanssa vielä kovin paljoa harjoiteltu. Yksittäisistä ongelmista suurin on ilman muuta lavan takana tapahtuva sipinä - josta täytyy olla tiukkana huomenna. Omalta kohdaltani pahimmat kauhukuvat ovat supernopeat vaatteidenvaihdot ja tanssikohtaukset, joita ei niitäkään olla vielä päästy tarpeeksi musiikin kanssa menemään tarpeeksi.
On olemassa vielä yksi tekijä, joka voi vielä kääntää koko sopan ympäri. Nimittäin näytelmän käsikirjoittaja, joka on tulossa huomenna katsomaan läpimenoa. Käsikirjoittaja on tähän asti kovin kärkkäästi ollut mieltä asioista, jotka eivät oikeastaan käsikirjoittajalle kuulu. Täytynee ottaa narua ja suukapula mukaan, ihan vain siltä varalta, että tämä vielä aikoisi sanoa jotain.
Vaikka näytelmä on aika ajoin ollut melkoinen hirvitys ja kauhistus, minulla alkaa pikkuhiljaa tulla ikävä sitä. Aivan kauheaa, että jo viikon päästä perjantaina koko juttu on ohi! Minun tulee kyllä ikävä meidän Ilmareita ja Eino Leinoja ja ohjaajaa ja lavastajaa, joka oli hankkinut Maila Talviolle maailman täydellisimmän viherkasvin! Minun tulee ikävä jopa pappilanväkeä ja puvustajaa. Vaimokerhon sentään tapaan syksyllä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti