maanantai 24. toukokuuta 2010

Turhan päivän tuote

Pyh pah! Pistävät meidät talosta pihalle keskiviikkona! Sitten ei saa mennä koko kesänä. Tai saa mennä, ainakin vähäksi aikaa mutta yksin saa kökkiä. Sitten menemme kesätöihin. Ja ehkä yritetään soittaa uuden jousikvartetin kanssa (edellinen hajosi kun sellisti lopetti sellonsoiton), mutta sille hommalle näkyy olevan pelkästään esteitä, että katotaan nyt jotta mitä soitetaan ja koska. No, kyllähän se kamarimusiikkikilpailu sieltä tulee vaikka me ei harjoteltaisikaan.

Minä lähden poimimaan voikukanlehtiä etanalle. En ole muistanut ostaa mitään oikeaa syötävää, niin nirsoilija saa tyytyä luonnonravintoon. Onneksi ei sentään sada vettä enää, iltapäivällä taivaasta pudonnut vesisade piti minut koulussa koko päivän, kun en silloin vapaatunnilla halunnut lähteä kotiin, matkalla olisi kastunut. Mutta voikukanlehdistä etana tykkää ihan oikeasti.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Allergiakauden avaus

Allergiakauden avajaiset olivat siis virallisesti viime viikonloppuna, ja tänä keväänä oireet ovat palanneet paitsi aiempaa massiivisempina, myös aikaisemmin kuin koskaan ennen. Ilmeisesti minun pajalla on jopa liian siistiä kun näin on päässyt käymään.

Olen järsinyt viimekesäisiä allegialääkkeitä mutta ne ilmeisesti nukuttavat aika paljon, ainakin minua on nukuttanut. Asian voisi varmaan tarkistaa pakkausselosteesta jos sellainen olisi tallella. Nenäkannu voisi muuten olla myös kiva, mutta kannun mittalusikka on edelleen eräillä tietyillä teillä, eikä aikone joutua sieltä kotiin nyt ihan pieneen hetkeen.