Luppakorva ei pidä Bachista

Luppakorva ei pääsääntöisesti pidä mistään, mitä minä soitan, mutta Bachia se kerrassaan inhoaa. Bachille se nimittäin viitsii ulvoa, vaikka sitä kuuluisi vain CDltä.

Olen omiin soittamisiini liittyen kuunnellut Bachin Partitoja ja sonaatteja (tässä on Partita no.2, ensimmäinen osa), joita levyllä soittaa Shlomo Mintz. Shlomo on levyn kansivihkon mukaan ollut tällä videolla soittavan Itzhak Pearlmanin oppilas. Siksi se ehkä soittaa hyvin.

Itzhak Pearlman on kaiketi kaikkein paras viulunsoittaja. Tai ainakin toinen niistä kahdesta parhaasta. Pearlman itse on ollut Ivan Galamianin oppilas. Ivan Galamian puolestaan on se mies, joka on tehnyt soitto-ohjeet minun sonaatteihini ja partitoihini, ja jonka tekemää viulunsoittokirjaa luin eräässä vaiheessa kuin raamattua. Nyt se kirja on kirjastossa ja kirjasto on kiinni.

Minulla on metrin pituinen metallinen ja kimmeltävä soitin pianotunnilla.

Hohhoijjaa... Leivon sämpylöitä. Huomenna on äidinkielen esseekoe, ja olen tänään lukenut filosofiaa. Tänään on erään mörön synttärit. En kerro kenen.

Paikallinen kansalaisopisto lähetti minulle opintotodistuksen, jota joskus sieltä kinusin. Oli kyllä hienosti dokumentoitu tapahtumat vuodelta 1997, mutta viimevuoden opinnot eivät ollet kaikki kirjattuna. Kuka samperin tohelo siellä askartelee... (Minä kyllä tiedän sen, se oli nimittäin laittanut nimensä lappuun.) Lisäksi siinä oli hienosti kirjattuna minun kaikki piano-opintoni...

Pianotunnitkin alkavat siis jälleen ensiviikolla... Kaivelin eräänä päivänä soittimen ylös kuopastaan, ja löysin jopa kesäläksyni, joita olen oikein tiiviisti harjoitellut. Onneksi pianonsoitonopettaja ei ole kovin häily tapaus.

Äidinkielen koe, josta minä en ehkä tiedottanut vielä ihan jokaiselle.

Perjantaina oli tekstitaidon suuri koe. Minä en pitänyt siitä lainkaan! Siinä oli ihan sysityperät aineistot: katkelma Tuntematonta sotilasta, pätkä jotain muuta romaania, jossa oli eräänlainen lainaus Tuntemattomasta sotilaasta (äidinkielen kirja nimittää tämäntyyppistä lainausta alluusioksi, mutta minä en osaa käyttää sitä sanaa lauseessa), ja RAY:n mainos, joka niinikään alluusioi Tuntematonta sotilasta. Tuntematon sotilas on jo niin tuhannen kulunut, että se joutaisi kokonaisuudessaan pyyhkiä pois eksistoivien kirjoista.

Rakas rehtorimme päätti heti kokeen aluksi olla fiksu, joten hänpä näin virkkoi, näin hän sanoi ja totesi: "Koepaperiin saa tehdä merkintöjä, mutta ei paljoa, ja vain lyijykynällä, sillä niitä käytetään myöhemmin opetusmateriaalina." Näinpä minä, kynävammainen, päätin sotkea tehtäväpaperia ihan olan takaa, ja tein merkintöjä ja alleviivauksia jopa niihin aineistoihin, joita en itse käyttänyt lainkaan.

Äidinkielen koe ei tuskin hyväksyisi sanaa eksistoida. Minä pidän eksistoimisesta paljon enemmän kuin Tuntemattomasta sotilaasta.

Nyt on sunnuntai ja minulla on likainen tukka.

Ontelovika.

Minussa on ontelovika. Nenä, suu ja korvaontelot ovat kaikki möhnäisiä ja kipeitä. Mietin jo tänään, menisinkö tapaamaan kouluterkkaria, mutta koska minulla oli oppitunti, menin sinne. Ontelovika pahentui illan kuluessa niin, että en ole varma, voinko huomenna tehdä töitä.

Saan ehkä uudet silmälasit huomenna, niin sitten näkeekin jotain!

Minun silimälasit!

Minä kadotin silmälasini noin kaksi viikkoa sitten. Otin ne pois päästäni tiistai-iltana, mutta keskiviikkoaamuna niitä ei enää ollut. Tämän jälkeen koko talo käännettiin ympäri, mutta niitä ei enää ollut. Noin kahden viikon etsiskelyn jälkeen totesin, että niitä ei löydy. Kävin tänään tilaamassa uudet, koska kuitenkin tarvitsen rillejä opiskeluun ja autolla ajamiseen.

Asuinpaikkakunnallani on kaksi silmälasikauppaa, joista toinen on ihana ja toinen kamala. Siellä, missä tänään kävin, on ihanat myyjät ja muut ihmiset, joista on oikeasti hyötyä silmälasien valinnassa. He osaavat katsoa, minkä muotoiset tai näköiset silmälasit kellekin mahdollisesti sopivat, ja esittelevät sitten sellaisia vaihtoehtoja. Siinä toisessa silmälasikaupassa (josta ne hävinneet rillit oli ostettu) henkilökunta on täysin hyödytöntä, joten koko kauppa täytyy käydä läpi. Lisäksi, vaikka itse tietäisikin, mitä tahtoo, ja vaikka sen sanoisi selvästi ääneen, ne eivät siltikään valttämättä osaa tarjota sopivia.

Tästä rakkaani, ottakaa opiksenne: Käyttäkää sitä parempaa silmälasikauppaa. Jos ostatte lasit huonommasta silmälasikaupasta, ne joutuvat armotta hukkaan!

Yön kuningatar

Olen muutamia viikkoja tutkinut erilaisia Yön kuningattaria, ja olen tullut siihen lopputulokseen, että tämä on kyllä ihan yliveto!

Oopperallisesti tämä saattaa hieman ontua, mutta teatraalisuutta ei kyllä jää puuttumaan. Monien muiden Yön kuningatarten aariat jäävät kovin irrallisiksi, eikä niillä näytä olevan juurikaan tekemistä muiden lavalla olevien asioiden kanssa, mutta tässä ei ole sitä ongelmaa (kuunnelkaa mätkäystä, kun Pamina(?) kaatuu maahan). Kaiken lisäksi tällä Yön kuningattarella on maailman hienoin yöpaita, ja väpättävä kaulus saa sen jotenkin pakko-oireisen näköiseksi. Tämän kuningattaren ilmeet ovat kuitenkin oikeasti paremmat, kuin monien muiden. Siinä kohdassa, jonka kaikki ovat kuullet, monien kuningatarten kasvoille piirtyy kerrassaan tuskaisa irvistys, mutta tämä kuningatar (sen nimi on kai "Dessay") hoitaa senkin yhtä tyylikkäästi, kuin ympäröivät puitteet antavat odottaa.

Eihän tästä tule Serranot mieleen kuin ihan vähäsen!

Taikahuilussa on kyllä aika hankala juoni. Olen katsonut tiivistelmän Wikipediasta, mutta ehkä se onkin ymmärrettävissä vain jos sen näkisi kokonaan. Toisaalta: mikään, missä on taikakellopeli, ei voi olla kovin huono!

- - -

Minun uudella työlläni on huolestuttavia sivuvaikutuksia. Nykyään meinaan aina esitellä itseni puhelimessa samoin, kun esittelen itseni töissä ollessani. Välillä tätä tapahtuu jopa soittaessani omille mursuilleni, mutta varsinkin jos soitan johonkin toimistoon tai hoidan asioita puhelimessa.

Eräänä yönä näin unta, että olin töissä. Kaikki yhteyshenkilöni kuitenkin kieltäytyivät, ja he sanoivat olevansa nukkumassa. Vastasin itekin olevani nukkumassa, mutta sitten heräsin.

Mikä kumminta, kävin tänään kuntosalilla ihan omaehtoisesti. Sitten vielä viulutunnille.

Maanantaiapina

Tänään ei taas kertakaikkiaan mikään ole hyvin. Meidän koulussamme asuu opettaja, joka ei vieläkään ole saanut minulle historian kurssiarviointia laitettua, vaikka tein kokeen monta viikkoa sitten, ja vaikka tämä opettaja perjantaina pyhästi lupasi laittaa sen vielä perjantain aikana.

Aamunavaaja on repeämäisillään aamunavausmikkiin, ja lisäksi keskusradioon on laitettu jotain ihmeen äänitehoste-kellonsoittoja. Se kai soi aina, kun joku haluaa jotain sanoo. Rehtori päätti vielä jöristä. Onpas se nyt taas vaihteeksi törkeä ja epäkohtelias.

Minun korvani on kipeä. Olen ollut puhelintyössä viimeiset kaksi päivää, ja ne kuulokkeet satuttavat minua. Minulla on jokin kuulokevamma, sillä kuulokkeet eivät koskaan ole kovin mukavat minun päässäni, vaan koko korva meinaa rusentua. Nyt minun korvani on tosin kipeä ihan sisältä, mikä ei ehkä ole hyvä asia. Nyt menen kotiin laskemaan matikanlaskuja, sillä rehtori muisti kertoa myös sen, että kirjoitukset alkavat ensiviikolla. "Tämä tietää niille, jotka kirjoituksiin eivät osallistu, poikkeuksellisia järjestelyjä kulkemisen ja ruokailujen suhteen, jotka näitä ankarasti kehotetaan muistamaan." Uhhuh..