Äidinkielen koe, josta minä en ehkä tiedottanut vielä ihan jokaiselle.

Perjantaina oli tekstitaidon suuri koe. Minä en pitänyt siitä lainkaan! Siinä oli ihan sysityperät aineistot: katkelma Tuntematonta sotilasta, pätkä jotain muuta romaania, jossa oli eräänlainen lainaus Tuntemattomasta sotilaasta (äidinkielen kirja nimittää tämäntyyppistä lainausta alluusioksi, mutta minä en osaa käyttää sitä sanaa lauseessa), ja RAY:n mainos, joka niinikään alluusioi Tuntematonta sotilasta. Tuntematon sotilas on jo niin tuhannen kulunut, että se joutaisi kokonaisuudessaan pyyhkiä pois eksistoivien kirjoista.

Rakas rehtorimme päätti heti kokeen aluksi olla fiksu, joten hänpä näin virkkoi, näin hän sanoi ja totesi: "Koepaperiin saa tehdä merkintöjä, mutta ei paljoa, ja vain lyijykynällä, sillä niitä käytetään myöhemmin opetusmateriaalina." Näinpä minä, kynävammainen, päätin sotkea tehtäväpaperia ihan olan takaa, ja tein merkintöjä ja alleviivauksia jopa niihin aineistoihin, joita en itse käyttänyt lainkaan.

Äidinkielen koe ei tuskin hyväksyisi sanaa eksistoida. Minä pidän eksistoimisesta paljon enemmän kuin Tuntemattomasta sotilaasta.

Nyt on sunnuntai ja minulla on likainen tukka.