Suttuisia yksityiskohtia pianonsoittamisen typeryydestä. Ei pianonsoittajille!

Minä en pidä siitä, että pianot ovat aina epävireessä. Pianon vireisyydellä tarkoitetaan -sekä käytännön että teorian tasolla- aina vain erisuuruisia epävireisyyden asteita, mikä tässä vaiheessa pianistinelämää alkaa jo tökkimään todella pahoin.

Pianolla voi soittaa vain yhden pituisia ääniä. On sietämätöntä että eri aika-arvot muodostuvat pääasiassa sellaisesta kielenvärähtelystä, jota mikään ei pidä yllä. Kieli soi, vaikka mikään ei soita sitä enää. Mukaan täytyy aina sotkea hillitön määrä mielikuvitusta - muuten mitään mieltä ei ole. Ai niin: Minä en pidä siitä, että musiikin kuuntelussa täytyy käyttää mielikuvitusta saadakseen musiikin kuulostamaan musiikilta!

Lisäksi: Se kalikka jota kutsutaan pedaaliksi on aina väärinpäin. Jotta pedaalilla haettavat tehot toimisivat halutulla tavalla, pedaalia täytyy käyttää niin, että sen palikan toiminnassa ei ole järjen hiventäkään. Yritin tänään mielessäni piirtää pedaalin toiminnan muotoista oikean jalan ajatusviivaa (minä piirrän nuotteihini ajatusviivoja eri ruumiinosille) mutta se ajatusviiva ei näyttänyt ollenkaan kauniilta, enkä siis piirtänyt sitä kappaleeseen.

Sitten kun minulla on vapaus valita, vaihdan pianon oitis cembaloon. Siinä ei ole pedaalia, ja sen saa jopa vireeseen. Wikipedia sanoo, että soittaja virittää sen noin kerran viikossa, ja sen voi oikeasti virittää vireeseen.