Työmyyrä

Eilen en ollut töissä. Sijainen oli laivamatkan aikana kertonut vanhan postineidin rantasaunan kerran seilanneen kevättulvan aikana kymmeniä kilometrejä vastavirtaan, ja vieläpä kahden kapean salmen läpi. Ilmari Kiantoa esitelleen kierroksen aikana. Ilmeisesti siis myös oppaissa on eroja. Hassua kyllä, tämä sijainen on niinsanotusti oikea opas (sillä on semmoinen hieno Guide-rintamerkki), joka on ollut ihan kurssilla, silloin kun opastuskierroksia aloitettiin; minä puolestani olen vain kurja kesätyöläinen.

Tänään oli kolme kierrosta putkeen. Kierroksen kesto on kaksi tuntia, siis olen tänään tehnyt töitä kuusi tuntia putkeen. Se tuntee kurkussaan, mutta koska minulla oli kurkkupastilleja (niistä on muuten oikeasti apua, joku huomaavainen kapteeni oli tuonut niitä), päivä ei ollut ollenkaan niin hirveä, kuin olisi voinut kuvitella. Tosin on rasittavaa, kun on sellainen kiire, että kierros ei saa venyä, mielellään siitä pitäisi vieläpä nipistää pois kymmenen minuuttia. En kuitenkaan haluaisi kierroksen laadun kärsivän, ja lisäksi jos on isoja ryhmiä(niinkuin tänään), niitä on jo valmiiksi vaikeaa saada pois edes siinä kahdessa tunnissa. Työtahti oli niin huima, että en ehtinyt syödä banaania, jonka olin ottanut mukaani.

Vapaapäiväin harharetket

Tein tänään retken Kiannan aittaan, joka toimii vanhalla Alanteen koululla. Paikka on aivan ihastuttava. Siellä oli mukava nainen, jolla oli tänään nimipäivä, minkä kunniaksi hän tarjosi asiakkaille kahvia, ja mies jolla ei ollut nimipäivää.


Kiannan aitassa on paljon vanhaa tavaraa. Vanhoja huonekaluja, kirjoja, astioita, levyjä ja muita juttuja. Jos minulla olisi rahaa, talo ja pakettiauto, olisin heti ostanut sieltä hienon kristallikattovalaisimen, suuren kaapin, tammisen puusohvan, gramofonin, ruokailuryhmän, urut ja kolmesataa kirjaa! Ostin sieltä kuitenkin vallan hurmaavan teeastiaston johon kuuluu pannu, sokerikko ja kermakko, sekä kuusi hurmaavaa teekuppia. Ajattelin mennä sinne huomenna uudestaan auton kanssa, ja ostaa myös ihanan yöpöydän, jossa on avattava kansi, jonka alle saa laitettua tavaroita joita nukkuessaan tarvitsee!

Ilmoittauduin tänään tekemään jotain hyödyllistä. Totesin, että joskus hyödyllisena oleminen ei ehkä pilaa minunkaan itseyttäni.

Hallan Ukko

Ilmari Kiannon viinakaapin ovessa, oven sisäpuolella, on kuva Hallan Ukon hautajaisista, minkä takia kaikkien tietenkin täytyy kysyä : Kuka on Hallan Ukko?

Aiemmin minun on aina täytynyt tunnustaa, että enpäs oikeastaan tiedä, ja olen kertonut kaiken mitä olen ukosta tiennyt. Hän on Hyrynsalmelainen poromies, jääkäriliikkeen puuhamies, kansanedustaja, itsenäisyysjulistaja, ja Ilmari Kiannon kaveri. Tein tutkimusta, ja minulle valkeni, että siinäpä se oikeastaan olikin. Tämän lisäksi Ukko oli myös maanviljelijä, kauppias ja myös Hyrynsalmen pitäjänkirjui ja kunnallispoliitikko.

Ukolla oli muuten nimikin: Juho Alfred Heikkinen. Hän oli syntynyt 20.7. 1863, eli hän oli 11 vuotta vanhempi kuin Ilmari. He olivat opiskelleet samassa koulussa, Oulun lyseossa, mutta toisin kuin Ilmarilta, Ukolta jäi se koulu kesken. Hän oli kuitenkin hyvä päästään, joten hän ryhtyi C.G. Bergin kauppaliikkeen sivumyymälän hoitajaksi Hyrynsalmelle. Myöhemmin hän kuitenkin irtaantui Bergistä, ja perusti oman kauppansa.

Poromiehenä Ukko oli sangen merkittävä, ainakin hyrynsalmelaisesta näkökulmasta: Hyrynsalmi ei nimittäin ollut poronhoitoaluetta, ennenkuin Ukko päätti tehdä siitä sellaista. Kaikkiaan Ukko elvytti Ylä-Kainuun talouselämää, ja hän myös käynnisti Hallan poropäivät, joista esim. Ilmari Kianto kertoo Poro-kirjassaan (hieno kirja jokaiselle, joka aikoo ostaa poron). Ukko on saanut nimensä asuttamansa Hallan talon mukaan, ja kuten jotkut neropäät ovat ehkä jo huomanneet, nykyiset Ukko Halla ja Hallan paliskunta ovat edelleen nimetyt Juho Alfredin mukaan.

Ukko piti yllä jääkäreiden kulkureittiä, ja Hallan talo oli syksystä 1915 eteenpäin niinsanotun itäisen etappireitin tärkeä osa. Talo oli syrjäisella paikalla, minne valvonta ei hevin yltänyt. Lisäksi Ukolla oli hallinnassaan muita erämaamajoja, joihin kulkijoita saattoi tarvittaessa piilottaa. Hän kehitti varoitusjärjestelmän, jonka avulla Hallassa tiedettiin aina etukäteen, jos santarmeja tai virkamiehiä oli liikkeellä. Ukko tunsi erämaat hyvin, minkä ansiosta hän saattoi neuvoa turvalliset ja nopeat tiet Ruotsiin pyrkiville jääkäreille.

Koska Hallan talo oli tunnettu kulkureitti, asukkaat saivat korviinsa paljon uutisia. Venäjältä kantautuneet vallankumousuutiset helmikuussa 1917 saivat Ukon suunnittelemaan Suomen lopullista irtautumista Venäjästä. Niinpä hän keräsi kansalaiskokouksen Suomussalmen kirkkoon huhtikuussa. Paikalla oli pari tuhatta ihmistä, joille ukko piti puheen, jossa vaadittiin ensimmäistä kertaa Suomen itsenäisyyttä.

Knoppitietoina Ukosta ja Hallasta voitanee mainita:
-Hallan talo on nykyään Helsingissä, Seurasaaressa, jossa sitä kutsutaan myös nimellä Kainuulaistalo.
- Hallan talon vieraanvaraisuudesta on nauttinut myös Josez Broz Tito (entinen Jugoslavian johtaja)
-Ukon partaan on varmasti tarttunut paljon jääkokkareita porolla ajon tiimellyksessä.
- Hyrynsalmelta on löydetty Suomen suurin jokihelmi (lähde: Hyrynsalmen kunnan nettisivut)

Lähteinä Hallan Ukko-tutkimuksessani olen käyttänyt Wikipediaa, Kajaanin yliopistokeskuksen sivuilta löytynyttä Hallan Ukon 140-vuotisjuhlaesitelmää, sekä Hyrynsalmen kunnan nettisivuja, joista ei ollut mitään hyötyä. Kuva on eduskunnan edustajamatrikkelista.

On The Sunny Side Of The Street

Eräänä päivänä loikimme mustin kanssa kaatosateessa, jolloin totesin, että tällainen video täytyy saada blogiin. Video on kyllä huono mutta ei sitä tarvitse katsoa. Satchmo ei ole huono.

Kuuntelin kuinka Frank lauloi samaa kappaletta, mutta voi, oli se vaan armottoman laimea Louis'in verrattuna.

Kappaleen on Wikipedian mukaan säveltänyt Jimmy McHugh ja sanat on tehnyt Dorothy Fields. Kappaleen sanotaan lukeutuvan jazz-standardeihin, joten nyt minäkin tiedän mitä se tarkoittaa!

Grab your coat and get your hat
Leave your worries on the doorstep
Life can be so sweet
On the sunny side of the street

Can’t you hear the pitter-pat
And that happy tune is your step
Life can be complete
On the sunny side of the street

I used to walk in the shade with my blues on parade
But I’m not afraid...this rover’s crossed over

If I never had a cent
I’d be rich as Rockefeller
Gold dust at my feet
On the sunny side of the street

I used to walk in the shade with them blues on parade
Now I’m not afraid... this rover has crossed over

Now if I never made one cent
I’ll still be rich as Rockefeller
There will be gold dust at my feet
On the sunny
On the sunny, sunny side of the street

Ankku - Armoton nörtti, kaikkitietävä Kianta-laivaileva urkkija

Minun työni on jännää hommaa.

Paitsi että minun oletetaan tietävän kaikki Ilmari Kiannosta ja Ilmari Kiannon Turjanlinnasta, minun oletetaan tuntevan tarkasti myös jokaisen Kiannon lapsen ja lapsenlapsen elämäntarina ja tämänhetkinen olinpaikka. Minun oletetaan tuntevan Calamnius-suvun historia aina jeesuksen kenkiin asti, ja opetelleen ulkoa koko Kiannon kirjallinen tuotanto aina seitsemästäkymmenestä julkaistusta kirjasta noin 35000 maalattuun kiveen ja laudanpätkään asti. (Jos Ilmari Kianto olisi maalannut yhden kiven tai laudanpätkän jokaisena elämänsä päivänä, mitä tietenkin pidämme sangen todennäköisenä, niitä olisi syntynyt jotakuinkin noin paljon.)

Minun oletetaan tuntevan Ilmari Kiannon jokainen jalanjälki, alkaen kirkonkylään suuntautuneesta kauppareissusta vuonna 1923. Minun oletetaan paitsi tuntevan jokainen henkilö, jonka Kianto on tavannut, myös jokainen henkilö, joka on joskus nähnyt Kiannon onkimassa tai istumassa tuvan portailla tai hiihtämässä Kianta-järven jäällä.

Minun oletetaan tuntevan Kianta-järvi metreinä, kilometreinä, ilmansuuntina ja kulkureitteinä. Minun oletetaan tuntevan sen saaret, niemet, ja lahdet. Minun oletetaan tuntevan Kianta-järven kalakanta lajimäärinä, prosenttiosuuksina ja tonneina. Minun oletetaan tuntevan Kiannan rannat, karikot ja syvänteet.

Minun oletetaan tunteva Kianta-laivan historia. Kaikki entiset omistajat, kapteenit, laivan käyttötarkoitukset ja vuosiluvut. Minun oletetaan tuntevan laivan koneisto ja kaikki tekniset hilavitkuttimet aina kahvinkeittimestä keulapotkuriin. Minun oletetaan tietävän, paljonko vettä laiva tarvitsee uidakseen, ja näinollen myös tietävän, minne kaikkialle sillä voi seilata. Minun oletetaan tuntevan rungon paino, ja jokaisen niitin ja metallilevyn alkuperä ja ikä.

Minun oletetaan tuntevan jokainen ruosteinen raudankappale. Onko se kenties alunperin ollut kuokka, palohaka vai verkonpaino. Minkä takia Turjanlinnassa on sirppi, joka ei ole samanmuotoinen kuin kaikki muut maailman sirpit. Entä miksi se toinen sirppi on maalattu punaiseksi? Miksi Ilmarin sänky on niin kovin lyhyt?

Minun oletetaan tuntevan jokainen Turjanlinnan kukka, puu ja kivi. Minun oletetaan tietävän, mistä mikäkin puu on peräisin ja millaisella alueella sitä voi kasvaa. Minun oletetaan niinikään tuntevan jokainen kivi. Kuka kiven on sille paikalle siirtänyt vai onko se kenties alkuperäinen? Mitä siihen on mahdollisesti viime vuosisadan alussa ollut maalattuna ja kuka maalasi, ja ennenkaikkea, mistä hän oli hankkinut maalit? Minun oletetaan tietävän, miksi mansikoilla on rönsyjä, ja miksi metsäkurjenpolvet eivät aina ole sinisiä. Entäs, oliko se ensimmäinen metsäkurjenpolvi sitten sininen vai valkoinen?

Suomussalmen kesäteatteri

Ilmari Kianto-näytelmä on nyt siis ohi. Olisi kyllä voinut vetää vaikka edes kolme esitysta lisää, sillä kyllä se minusta vaan niin lystiä oli. Katsojia riitti jokaiselle päivälle, ja olipa viimeisessä esityksessä sali jopa vallan täynnä.

Kävin katsomassa Suomussalmen kesäteatterissa Eero Schroderuksen tämänvuotisen kantaesityksen, joka oli sanalla sanoen vaikuttava juttu. Ei todellakaan mikään tavallinen kesäteatterimainen huumorilätkäys, vaan kaunista teatteria vakavalla aiheella. Näytelmä kuvaa pientä kylää ja sen ihmisiä sodan jälkeen. Jokainen voi itse mennä katsomaan sen, joten en selosta sen enempää. (esitysajat) Näytelmään mahtuu paljon niin loistavia roolisuorituksia, että näyttelijöitä ei hevin uskoisi pelkiksi harrastajiksi. Osasyyllinen on tietenkin myös ohjaaja-Ulla, joka on niin loistava, että kenekään ei onnistu tehdä huonoa työtä. Minä rakastan ainakin Ullan ohjaamia sisääntuloja, jotka ovat niin tiiviitä, että seuraavaa kohtausta ei ikinä tarvitse odottaa ainakaan liian pitkään. Minä rakastan Suomussalmen kesäteatteria ja kaikkia teatteri-ihmisiä, jotka ovat niin super-loistavia että ihan itkettää!!!

Meillä asuu seisova rinkelikoira.

Söin tänäaamuna aamupalaa ja koira katsoi sitä niinkuin seisovat lintukoirat katsovat lintua.

Jos joskus menet metsään, ota mukaasi seisova rinkelikoira. Se osoittaa sinulle valmiin aamupalan, jota ei tarvitse itse metsästääkään.

Koiralla ei siis ole yhtikäs mitään tekemistä minkään seisovan eläimen kanssa. Olisikohan tässä ainesta sirkustempuksi?

Kohta stagelle taas!

Ulkona sataa paljon vettä.

Laitoin päähäni Maila Talvio-tukan, ja lähden kohta esityspaikalle. Maila Talvio-tukka syntyy päivä päivältä helpommin ja vähemmällä hiuslakalla. Ilmari Kianto-näytelmän Maila Talvio-tukalla on kyllä oikeasti kovin vähän tekemistä oikean Maila Talvion tukan kanssa, mutta eipä kyllä Maila Talvio muutenkaan ole varsinaisesti esikuvansa näköisveistos.

Lehdistö ei ole ensi-illan jälkeen kirjoittanut mitään näytelmästä. Miksi? Ensi-illassa lehdistön edustajia oli jopa ihan riviksi asti, mutta eivät ne ole lehteen saaneet mitään sutattua. Ehkä tämän viikon lauantaina julkaistaan ylistävä kirjoitus, joka kertoo myös etä esityksiä ei enää ole.

Kainuun Sanomilla on meneillään sukkakisa, jonk tarkoituksena on kehittää Kainuulle omat maakuntasukat. Pitäisiköhän osallistua. Minun sukantekotaitoani tuskin kovastikaan arvostettaisiin, sillä minä osaan tehdä vain sellaisia villasukkia, jotka istuvat jalkaan. Jostain syystä oikeat villasukat ovat aina sellaiset, että ne joko kiristävät varresta, tai sitten jalkaterä on liian löysä.

H-hetki lähestyy

Käsiohjelma oli aivan hirveä, mutta sille ei enää voi mitään. Näytelmä sensijaan näyttää olevan kuosissa, mitä ei kyllä olisi vielä viikko sitten uskonut. Tervetuloa vaan katsomaan. Ensi-ilta on siis huomenna. Tänään oli kenraali, joka oli ensimmäinen kokonainen läpimeno.

Huomiseksi täytyy vielä taikoa Maila Talviolle tukka, jonka saa helposti muutettua Sigridiksi. Sigridin nuttura on hieman liian tiukka. Näytelmän käsikirjoittaja yritti tänään vielä kenraalin jälkeen ohjata, mutta luulen, että jätän tämän ohjaamisen huomiotta.

Kianto-näytelmän käsiohjelma ...

Jessus sentään, sitä on vielä vaikeampi saada tulostettua kuin julistetta. Teksti ei siirry minun koneestani kokonaisena minnekkään muualle, ja siinä on aina jotain vikaa. Rasittavaa, kun tekniset hilavitkuttimet eivät voi olla niin yhteensopivia keskenään, että se, mikä minun koneestani lähtee, tulisi samannäköisenä perille myös toiseen koneeseen.

Jos viesti tavoittaa jonkun supernörtin, niin tämä voisi kehittää kanavan, jonka kautta asiat saisi siirrettyä paikasta toiseen ilman että ne muuttavat ulkonäköään. Tämän idean saa varastaa, sillä se tekee ilman muuta maailmasta paremman paikan. Toisekseen minä en itse osaa sitä tehdä kuitenkaan.

Raportti Kianto-näytelmästä

Ilmari Kianto-näytelmä on siinä vaiheessa, että ensi-iltaan on kolme päivää aikaa. Olimme tänään vielä viimeisessä vaimonkorjauksessa ennen vihoviimeisiä läpimenoja. Paikalla oli myös pappilan väki joiden harjoituksia oli ihan hauskaa seurata.

Pappilaväki oli mennyt paljon eteenpäin sen jälkeen, kun olen viimeksi heidän tekemistään katsomosta tarkkaillut. Tosin silloin viimeksi ne varmaan osasivat tekstinsä paremmin. Vaimoväki on tietysti alusta asti ollut aivan täydellistä, mutta tänään sen sädehtivä loisteliaisuus nousi aivan uusiin sfääreihin.

Huomenna on siis läpimeno musiikkiryhmän kanssa. Kaikista suurin ongelma kokonaisuuden kannalta onkin juuri musiikkiryhmän ja näyttämöryhmän yhteensopivuus, sillä ryhmät ovat enimmäkseen harjoitelleet erikseen, eikä kohtauksesta toiseen siirtymiä ole musiikkiryhmän kanssa vielä kovin paljoa harjoiteltu. Yksittäisistä ongelmista suurin on ilman muuta lavan takana tapahtuva sipinä - josta täytyy olla tiukkana huomenna. Omalta kohdaltani pahimmat kauhukuvat ovat supernopeat vaatteidenvaihdot ja tanssikohtaukset, joita ei niitäkään olla vielä päästy tarpeeksi musiikin kanssa menemään tarpeeksi.

On olemassa vielä yksi tekijä, joka voi vielä kääntää koko sopan ympäri. Nimittäin näytelmän käsikirjoittaja, joka on tulossa huomenna katsomaan läpimenoa. Käsikirjoittaja on tähän asti kovin kärkkäästi ollut mieltä asioista, jotka eivät oikeastaan käsikirjoittajalle kuulu. Täytynee ottaa narua ja suukapula mukaan, ihan vain siltä varalta, että tämä vielä aikoisi sanoa jotain.

Vaikka näytelmä on aika ajoin ollut melkoinen hirvitys ja kauhistus, minulla alkaa pikkuhiljaa tulla ikävä sitä. Aivan kauheaa, että jo viikon päästä perjantaina koko juttu on ohi! Minun tulee kyllä ikävä meidän Ilmareita ja Eino Leinoja ja ohjaajaa ja lavastajaa, joka oli hankkinut Maila Talviolle maailman täydellisimmän viherkasvin! Minun tulee ikävä jopa pappilanväkeä ja puvustajaa. Vaimokerhon sentään tapaan syksyllä.

Ostetaan kannel jossa on paljon kieliä ja joka ei maksa kovin paljoa.

Hohhoijjaa... Eilisen kannel-kotokonsertin jälken olen hankkimassa kannelta. Osittain se johtuu siitä että eräs pikkukantelisti ärsyttää minua. Mur! Olen ollut hankkimassa kannelta jo suhteellisen kauan, (kokonaisia useita viikkoja) mutta toisaalta en oikein tiedä mistä niitä saa. Ehkä minun pitää veistää sellainen itse. Laitan kuvia kunhan se valmistuu...

Tilasin tänään metsästä puun, jonka voin avata ja veistää ontoksi. Sen ei luulisi olevan liian hankalaa edes minun veistotaidoilleni. Tarvitaan puukko. Luulisin... Jos siellä on nyt joku puutyö & soitinrakennusammattilainen, kertokoon heti millä työvälineellä puuta saa veistettyä. Tällaisissa tilanteissa pätee eräs kirjoittamaton sääntö: kukaan ei kerro mitään, ennenkuin jokin ratkaiseva virhe on tapahtunut. Sitten ollaan avuliaina kertomassa, että "ei puuta ruuvimeisselillä koverreta".

Usutan koiran jälkiviisastelijoiden kimppuun. Jos sen puun nimittäin saan joskus kotiin. Minä lähden töihin.

Se suuri kuuluisa susi! Eikun hame jonka kaikki halusitte nähdä.

Kuva esittää hametta jonka kerroin tässä taannoin askarrelleeni. Kuvan laatu huimaa päätä ja alareunaan näyttää takertuneen joku pieni nökönokka. Hame on silti kohtalaisen täydellinen ja loistava ja kertakaikkisen ihastuttava, vaikka minulla ei olekaan tapana omia töitäni kehua. Kangas on kukallista silkkiä jonka alla on vuorisilkki, jonka leikkauksessa on eräs salainen pieni yllätysyksityiskohta. Sitä ei saa yrittää kurkkia, kunhan puen hameen päälleni. Vetoketju on ehkä hieman tökerö, mutta vetoketjut joskus ovat tökeröitä, varsinkin jos niitä ei osaa ommella.

Miten ihmeessä tuo nököttäjä aina on siellä missä sitä tarvitaan?

Suomen harvinaisin orkidea?

Poimin tänään kasviooni uuden kukan . Näin samanlaisen muutamia viikkoja takaperin katuojassa ja totesin sen näyttävän ihan orkidealta tai joltain todella harvinaiselta. Kyseinen yksilö ei ikinä selvinnyt kasvikuivaamoon asti, vaan se jäi makaamaan keittiön pöydälle, johon se sitten lakastui.

Rehu ei silti ole kovinkaan harvinainen. Se on Maariankämmekkä, joka on erään nettikasvion mukaan kämmeköiden selviytyjälajeja. Kämmeköillä ei nimittäin nykyisessä ojitettujen soiden ja metsien Suomessa mene kovinkaan hyvin. Maariankämmekkää kasvaa vetisissä katuojissa, rämettyvillä metsäalueilla (jollaiselta minä sen poimin) ja jonkinlaisilla soilla. Kuva ei esitä kämmekkää sen luontaisessa elinympäristössä, vaan matikanvihkon päällä sen jälkeen, kun se ensin oli käynyt kierroksen naapurinrouvalla kasvintunnistusretkellä, ja kun se oli selvinnyt erään koiraeläimen hampaista.

Nähtävästi kasvion kerääminen alkaa tuottaa tulosta, sillä olen tähän mennessä oppinut jo yhden uuden kasvin. Olen sitäpaitsi kerännyt monta tuntematonta, joita en ole vielä viitsinyt tunnistaa.

RaijaMarleenaIrmaTapioEija-Riitta

Toden totta, ostettuani uusia askartelumaaleja, olen saanut uusia juttuja aloitettua, ja myös vanhoja juttuja etenemään. Kuten tämä marionettiukko, joka on ollut päätön monta kuukautta. Nyt sillä siis on jo pää, jossa on jopa jotain muutakin kuin paperimassaa. Ukko sai alustavasti nimekseen Pirkkomarleena. Enää siltä ei puutu kuin vaatteet ja narut.

Olen alkanut suunnitella säkkituolin ompelua. Selvitin jo, minkä muotoisia paloja säkkituoliin tarvitaan. Sitten tarvitaan vielä toistaiseksi tuntematon määrä riittävän vahvaa seeprakangasta, säkintäytettä ja vetoketju.

Olen tällä viikolla laittanut paikalleen kaksi palaa Mona Lisa-palapeliin, jota olen rakentanut kohta vuoden päivät. Enää jäljellä on mustia paloja, jotka täytynee sovittaa paikoilleen kokeilemalla jokaista palaa jokaiseen kohtaan. Huh. Palapeli ilmestyi joskus Da Vinci-koodin olessa suosionsa huipulla, ja sitä mainostettiin maailman vaikeimpana palapelinä. Kerrankin totuutta kuvastava mainoslause. Palapelissä on tuhat palaa, mutta lopullinen kuva on silti vain alkuperäisen maalauksen kokoluokkaa, eli korkeus on noin 40cm.

Suomussalmen musiikkijuhlat on silti aika ihanat...

Suomussalmen musiikkijuhlat tarjosi tänään aivan käsittämättömän loistavan konsertin. Lavalla oli nimittäin The World Mänkeri Orchestra, joka soitti improa kaikenlaisilla hassuilla soittimilla. Valitettavasti paikalla oli kovin vähän ihmisiä, johtuiko sitten mahdollisesti esityspaikan edessä olleesta ajokieltomerkistä ja tiesulusta, (josta minä ja muut Ilmari Kiantolaiset olemme jo oppineet ajamaan silmääkään räpäyttämättä ohitse) vai eivätkö ihmiset sitten muuten vain olleet huomanneet tai kiinnostuneet siitä. Aivan mykistävää.

Tiedän yhden joka olisi ihan rakastanut tätä konserttia, mutta tämä yksi seikkailee parhaillaan jossain päin Yhdistyneitä Kuningaskuntia, josta se vielä toivottavasti tulee joskus takaisin.

Olin konsertissa jossa esiintyjä soitti koko konsertin seinälle.

Tulin juuri konsertista jossa soitti minun entinen viulunsoitonopettajani. En mennyt konserttiin tarkoituksenani ällötä tätä entistä opettajaa, mutta yäkkipyäkki vain: Hän teki sen jälleen!

Tämä kyseinen henkilö soitti koko konsertin kohti seinää. Siis ei lainkaan yleisölle, vaan seinälle! Mykistävää... Koska lisäksi satuin itse olemaan katsomossa oikealla puolella, tilanne vain korostui, sillä sain koko ajan ihailla viulun pohjan loimutuksia. Ne oli kyllä kivat... Encoren finaalin saimme nähdä soitettuna selkä yleisöön päin.

Minun sormissani on maalia.

Tänään oli jälleen töissä. Aurinko paistoi kovaa, ja minä punastin olkapääni. Aamupäivällä opastin suurta ryhmää, joka jatkuvasti levittyi liian laajalle alueelle, joten puhuin kovaa. Niin kovaa, että mikään huutomerkkien määrä ei riitä sitä kuvaamaan. Hetkittäin pelkäsin äänen joutuvan hukkaan, mutta se ei joutunutkaan. En saanut edes kurkkuani kipeäksi.

Maalasin laatikkokehystä lisää. Laitoin siihen kultamaalia, mustaa maalia, kaiversin hieman terällä ja laitoin vielä punaista. Tiimarin kullanvärinen askartelumaali on ihan vertaansa vailla. Se on aivan loistavan hienoa! Ostaessani sitä olin hieman epäilevä, mutta maali ylitti kaikki odotukseni. Maali ylitti senkin, mitä parhaimmillaan olisin voinut kuvitella sen olevan. On ne muutkin värit hyviä, mutta se kultainen on ihan mielettömän hienoa. Maali on riittävän peittävää ja lisäksi se kuivuu todella nopeasti. Toista maalia voi nimittäin laittaa päälle jo alle puolessa tunissa.

Parantelin myös laatikkoa, joka on jo parin vuoden ajan palvellut hiuspompuloiden säilytysrasiana. Aiemmin se oli maalattu tussilla, mutta on se nut kyllä hieno, kun se sai pintaansa ihan oikeaa askartelumaalia. Ehkä laitan siihenkin vielä hieman kultamaalia.

Maalausvimman saattelemana sain myös viimein rakennettua marionettiukolleni pään. Nyt voin sitten siirtyä ukkelin maalaamiseen. Hahaa!

Se on laatikkokehys!

Tänään palkkarahahuumassa ostin Tiimarista sen kauan haaveilemani laatikkokehyksen. Siis sellaisen, jossa lasin ja taustan väli on noin kolme senttiä, eli siihen mahtuu asioita sisään. En edelleenkään tiedä, mitä siihen laittaisin sisään. Siksi en ole sellaista vielä tähän mennessä hankkinut. Ostin kuitenkin myös neljä purkkia askartelumaalia (valkoista, mustaa, punaista ja kullanväriä) ja maalasin kehyksen valkoiseksi (kuva ylhäällä). Maalarinteippi oli hukassa, mutta löysin sen myöhemmin sängyn alta.

Tänään siis ei ole enää kesäkuu 2008. Nyt on heinäkuu. Tänään oli ihan huisin lämmintä, ja meinasin hypätä uimaan satama-altaaseen, jossa uiminen on kielletty. Olin altaan vieressä ja vesi oli juuri sopivan kylmää (13 astetta).

Kuuntelin autossa Louis Armstrongia. Mur!

...käsillään ne kävelevät siellä, pyörällään myös karhu ajelee!

Kävin pari viikkoa sitten sirkuksessa. Sirkuksessa käyminen on innostavaa, sillä kun katsoo kaikkia sirkustaiteilijoita sirkusareenalla, sinne oikeastaan tahtoisi itsekin mennä esiintymään. Sirkusareenalle ei kuitenkaan pääse ilman jotain superhienoa juttua, joten niitä on kehittynyt tässä viikkojen aikana muutamia:

Saksofonia soittavalle viulunsoittajalle tulee tietysti heti ensimmäiseksi mieleen sirkusbändi. Ehkä sirkusbändinkin saksofonisti jossain vaiheessa kyllästyy siihen alituiseen kiertämiseen, pakkaa torven ja lähtee kävelemään. En tiedä varmaksi, mutta uskoisin, että sirkusbändissä on suhteellisen korkea vaihtuvuus. Sirkusbändisaksofonistien pitäisi kuitenkin todennäköisesti osata soittaa. Lisäksi sirkusbändi näyttää suosivan tenorifonisteja, joten soittotaidottomalla alttopiiparilla ei taida olla siihen kerhoon asiaa.

Vaihtoehto kaksi: Sirkustirehtööri! Siis se homma sopisi minulle kuin kuumailmapallo littinokkaiselle luppakorvalle! Onko sirkuskoulussa mahdollisesti sirkustirehtöörilinja? Luulen että sirkustirehtööriksi pääsee tekemällä pitkän sirkusuran, joka huipentuu sirkustirehtööriyteen. Ura alkaa tikkarinmyyjästä, jatkuu lippukassalle, josta ehkä päästään telttaan sisälle oviverhon avaajaksi. Jos oviverhon avaaja osoittautuu lahjakkaaksi, hän ehkä saattaa päästä verhon eteen, kentänlakaisijaksi tai areenansiivoajaksi, mistä hän laidan kautta nousee elävästä tykinkuulasta tai veitsenheittäjän apurista sirkustirehtöörin korokkeelle. Nerokasta!

Kolmantena hän keksii kouluttaa itselleen temppuja tekevän Suomenajokoiraseitsikon. Eläinnumerot vetoavat aina yleisöön, eikä siinä tarvitse itse osata mitään: koirat tekevät kaikki temput! Suomenajokoira olisi lisäksi hyvin eksoottinen koira maailman sirkuslavoilla, ja sen kanssa olisi suorastaan juhlaa esiintyä: ovathan nuo ylevät eläimet tunnettuja iloisuudestaan, leikkisyydestään, huikaisevasta esiintymislahjakkuudestaan sekä loistavasta älykkyydestään ja oppimiskyvystään.

Neljänneksi tämä heinäseiväs ajatteli perustaa akrobaattiryhmän, tai mahdollisesti jopa trapetsiryhmän, joka tekee huimia temppuja ihmisten päiden yläpuolella. Koska ryhmään ei sillä hetkellä näyttänyt olevan muita halukkaita, ajatus hautautui eikä sitä sen koommin nostettu esiin. Heinäseiväs tarjosi myös muodostelmapolkupyöräilyä, jota hän oli jo aiemmin joskus pyörittänyt päässään. Jostain syystä se oli kaikkien muiden läsnäolijoiden mielestä ihan tyhmä ajatus, en kyllä älyä niitä, mutta muodotelmapolkupyöräily ei onnistu yhdellä polkupyöräilijällä. Yritin myös jonglöörausta, mutta se ei onnistu edes yhdellä pallolla, joten en usko, että minun jonglööraukseni tekisi vaikutusta ihan keneenkään.

Viimein hän sen kuitenkin keksi. Sirkusporo. Takuulla jotain uutta, ja lisäksi kuulin luotettavalta taholta, että porovauvan saa varsin helposti tekemään vaikka minkälaisia temppuja, jos sen porovauvan vain saa käsiinsä tarpeeksi pienenä. Pienen porovauvan hankkiminen tuskin tulisi olemaan suurikaan ongelma, kun täällä susirajalla elellään. Hukkaan joutuu vuosittain monta monituista porovauvan emoa, ja porovauvojen omistajat tuntuvat pitävän näitä orpoporoja lähinnä riesana. Siinäpä se. Terve, sirkus, täältä tullaan.
(By the way, tämä idea on minun, sitä ei saa nyysiä! Varasta potkaiskoon poro päähän!)

Aiheeseen liittyen ostin tänään tulleilla palkkarahoilla Ilmari Kiannon kirjoittaman Poro-kirjan. Siihen Kianto, innokas porourheilun harrastaja, on koonnut kaiken porourheilusta ja porojen sielunelämästä.

P.S. Minä muuten pääsin sirkusareenalle. Istuimme katsomon etuivissä, mistä musikaalinen klovni nappasi minut mukaansa ja asetti soittamaan sellaista kellokalistinta. Ahh, minä rakastan parrasvaloja!