Kävin pari viikkoa sitten sirkuksessa. Sirkuksessa käyminen on innostavaa, sillä kun katsoo kaikkia sirkustaiteilijoita sirkusareenalla, sinne oikeastaan tahtoisi itsekin mennä esiintymään. Sirkusareenalle ei kuitenkaan pääse ilman jotain superhienoa juttua, joten niitä on kehittynyt tässä viikkojen aikana muutamia:
Saksofonia soittavalle viulunsoittajalle tulee tietysti heti ensimmäiseksi mieleen sirkusbändi. Ehkä sirkusbändinkin saksofonisti jossain vaiheessa kyllästyy siihen alituiseen kiertämiseen, pakkaa torven ja lähtee kävelemään. En tiedä varmaksi, mutta uskoisin, että sirkusbändissä on suhteellisen korkea vaihtuvuus. Sirkusbändisaksofonistien pitäisi kuitenkin todennäköisesti osata soittaa. Lisäksi sirkusbändi näyttää suosivan tenorifonisteja, joten soittotaidottomalla alttopiiparilla ei taida olla siihen kerhoon asiaa.
Vaihtoehto kaksi: Sirkustirehtööri! Siis se homma sopisi minulle kuin kuumailmapallo littinokkaiselle luppakorvalle! Onko sirkuskoulussa mahdollisesti sirkustirehtöörilinja? Luulen että sirkustirehtööriksi pääsee tekemällä pitkän sirkusuran, joka huipentuu sirkustirehtööriyteen. Ura alkaa tikkarinmyyjästä, jatkuu lippukassalle, josta ehkä päästään telttaan sisälle oviverhon avaajaksi. Jos oviverhon avaaja osoittautuu lahjakkaaksi, hän ehkä saattaa päästä verhon eteen, kentänlakaisijaksi tai areenansiivoajaksi, mistä hän laidan kautta nousee elävästä tykinkuulasta tai veitsenheittäjän apurista sirkustirehtöörin korokkeelle. Nerokasta!
Kolmantena hän keksii kouluttaa itselleen temppuja tekevän Suomenajokoiraseitsikon. Eläinnumerot vetoavat aina yleisöön, eikä siinä tarvitse itse osata mitään: koirat tekevät kaikki temput! Suomenajokoira olisi lisäksi hyvin eksoottinen koira maailman sirkuslavoilla, ja sen kanssa olisi suorastaan juhlaa esiintyä: ovathan nuo ylevät eläimet tunnettuja iloisuudestaan, leikkisyydestään, huikaisevasta esiintymislahjakkuudestaan sekä loistavasta älykkyydestään ja oppimiskyvystään.
Neljänneksi tämä heinäseiväs ajatteli perustaa akrobaattiryhmän, tai mahdollisesti jopa trapetsiryhmän, joka tekee huimia temppuja ihmisten päiden yläpuolella. Koska ryhmään ei sillä hetkellä näyttänyt olevan muita halukkaita, ajatus hautautui eikä sitä sen koommin nostettu esiin. Heinäseiväs tarjosi myös muodostelmapolkupyöräilyä, jota hän oli jo aiemmin joskus pyörittänyt päässään. Jostain syystä se oli kaikkien muiden läsnäolijoiden mielestä ihan tyhmä ajatus, en kyllä älyä niitä, mutta muodotelmapolkupyöräily ei onnistu yhdellä polkupyöräilijällä. Yritin myös jonglöörausta, mutta se ei onnistu edes yhdellä pallolla, joten en usko, että minun jonglööraukseni tekisi vaikutusta ihan keneenkään.
Viimein hän sen kuitenkin keksi. Sirkusporo. Takuulla jotain uutta, ja lisäksi kuulin luotettavalta taholta, että porovauvan saa varsin helposti tekemään vaikka minkälaisia temppuja, jos sen porovauvan vain saa käsiinsä tarpeeksi pienenä. Pienen porovauvan hankkiminen tuskin tulisi olemaan suurikaan ongelma, kun täällä susirajalla elellään. Hukkaan joutuu vuosittain monta monituista porovauvan emoa, ja porovauvojen omistajat tuntuvat pitävän näitä orpoporoja lähinnä riesana. Siinäpä se. Terve, sirkus, täältä tullaan.
(By the way, tämä idea on minun, sitä ei saa nyysiä! Varasta potkaiskoon poro päähän!)
Aiheeseen liittyen ostin tänään tulleilla palkkarahoilla Ilmari Kiannon kirjoittaman Poro-kirjan. Siihen Kianto, innokas porourheilun harrastaja, on koonnut kaiken porourheilusta ja porojen sielunelämästä.
P.S. Minä muuten pääsin sirkusareenalle. Istuimme katsomon etuivissä, mistä musikaalinen klovni nappasi minut mukaansa ja asetti soittamaan sellaista kellokalistinta. Ahh, minä rakastan parrasvaloja!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti