Turhan päivän tuote

Pyh pah! Pistävät meidät talosta pihalle keskiviikkona! Sitten ei saa mennä koko kesänä. Tai saa mennä, ainakin vähäksi aikaa mutta yksin saa kökkiä. Sitten menemme kesätöihin. Ja ehkä yritetään soittaa uuden jousikvartetin kanssa (edellinen hajosi kun sellisti lopetti sellonsoiton), mutta sille hommalle näkyy olevan pelkästään esteitä, että katotaan nyt jotta mitä soitetaan ja koska. No, kyllähän se kamarimusiikkikilpailu sieltä tulee vaikka me ei harjoteltaisikaan.

Minä lähden poimimaan voikukanlehtiä etanalle. En ole muistanut ostaa mitään oikeaa syötävää, niin nirsoilija saa tyytyä luonnonravintoon. Onneksi ei sentään sada vettä enää, iltapäivällä taivaasta pudonnut vesisade piti minut koulussa koko päivän, kun en silloin vapaatunnilla halunnut lähteä kotiin, matkalla olisi kastunut. Mutta voikukanlehdistä etana tykkää ihan oikeasti.

Allergiakauden avaus

Allergiakauden avajaiset olivat siis virallisesti viime viikonloppuna, ja tänä keväänä oireet ovat palanneet paitsi aiempaa massiivisempina, myös aikaisemmin kuin koskaan ennen. Ilmeisesti minun pajalla on jopa liian siistiä kun näin on päässyt käymään.

Olen järsinyt viimekesäisiä allegialääkkeitä mutta ne ilmeisesti nukuttavat aika paljon, ainakin minua on nukuttanut. Asian voisi varmaan tarkistaa pakkausselosteesta jos sellainen olisi tallella. Nenäkannu voisi muuten olla myös kiva, mutta kannun mittalusikka on edelleen eräillä tietyillä teillä, eikä aikone joutua sieltä kotiin nyt ihan pieneen hetkeen.

Solunaapurin paikkoja vapaana!

Huh. Naapurihuoneessa asuva kummajainen kantoi juuri tavaransa ulos. Se siis näyttää olevan muuttamassa. Oikea malliesimerkki pöhkön soluasujan käsikirjasta tuo kyllä olikin, se kun ei ole ikinä puhunut mitään, eikä se ole edes kertonut nimeään kun tapasimme. Kaksi kirjettä sille on tullut postilaatikkoon sinä aikana kun tässä olen asunut, ja niistä sain nimen vakoiltua: se oli puoliksi sama kuin minulla. Ugh. Joskohan tähänkin pajaan saataisiin seuraavaksi hieman sosiaalisempia eläjiä...

Toinen naapuri on niinikään lähdössä loppuviikosta. Siis jos jollakulla on hinkua, niin tähän boksiin saattaisi päästä jos menee heti opiskelija-asuntoyhtiöltä kyselemään. Vaikka on näitä jo taidettu tarjota seuraaville, ja tiettävästi yksi koiranomistaja on ainakin tulossa.

Pöly eilisen mylläkän jälkeen alkaa laskeutua...

Kävin tänään vielä noin kymmenen minuuttia ennen sulkemisaikaa tutustumassa uuteen lähikauppaani, joka on noin puolen kilometrin päässä sijaitseva S-market. Kauppa ei ole auki sunnuntaisin mikä on harmi, mutta kuitenkin arki-iltoina yhdeksään, joten onhan sekin jo jotain. Kaupan vihannesvalikoima osoittautui varsin laajaksi, mitä toisinaan arvostamme. Tosin havaitsin heti kättelyssä pienen silmänkääntötempun yrityksen, samoja appelsiineja kun löytyi vihannesosastolta ainakin kahdesta kohtaa, samoin kiivejä. Opasteet olivat juuri niin selkeät kuin Kuopiossa muutenkin, eli niitä seuraamalla ei voi olla löytämättä etsimäänsä. No, onhan se meille palikoille hyvä sekin. Toimiva lähikauppa saattaa osoittautua kullan arvoiseksi, nyt kun suoraan kotimatkalle ei enää osu niin minkäänlaista ruokakauppaa, eikä varmaan aina viitsi koukata keskustan K-marketin vihannestiskin kautta ihan asioikseen.

Eilisen siivouksen ilmaan nostattama pöly alkaa pikkuhiljaa laskeutua ja kaikki asunnon pinnat peittyvät uudeelleen vienosti leijailevien pölyhiukkasten alle. Minun nenä on tukossa, se itseasiassa taisi jumahtaa heti kun muutin tänne. Onkohan asunnossa jotain vikaa, onko tämä jonkinlaista flunssaa, vaiko kenties tuon viereisen, turvetta polttavan lämpölaitoksen aiheuttamaa. Ontelot kyllä hetkeksi avautuivat kauppareissun aikana, mutta kun palasin takaisin, ja yritin käyttää nenäkannua, niin vesi ei kulkenut läpi. Eikä kulkenut eilenkään.

Toivottavasti talon huoltomiehet käyvät pian korjailemassa kaikkea sitä, mistä muuttotarkastuksessani natkutin. Raivostuttavaa pomppia kylppärissä yrittäen väistellä rikkinäisestä käsisuihkusta valuneita vesilammikoita.

Ja sanovat minua sottaiseksi...

Eli tavarat vaihtoivat paikkaa. Uusi maja on suhteellisen lähellä koulua, viidennessä kerroksessa ja melkein järven rannalla. Ei hullumpaa. Paitsi että uusi solu on jopa minun mittapuullani aivan hävyttömän sotkuinen. Likainen! Vanha solu saattoi kyllä välillä olla hieman sekainen, roskiskaapin ovi ei ehkä aina mahtunut kiinni, ehkä pahvin ja paperinkeräyslaatikot hieman pursuilivat yli, ehkä tiskivuoret välillä kasvoivat lähes Kilimanjaron korkuiseksi ja ehkä biojätepussi meinasi välillä lähteä itse kävelemään, mutta mikään ei vedä vertoja tälle! Näinpä suunta otettiin heti ensimmäiseksi siivousvälinekauppaan.

Aamulla kello 7.00 käynnistyi pölynimuri. Tuossa vaiheessa saattoi vain toivoa, ettei huoneistossa ole kämppiksiä, ne kun eivät olleet vielä näyttäytyneet. Imuroinnin jälkeen tartuin mopin varteen ja pesin kaikki lattiat, minkä vuoksi niiden väri muuttui. Moppasin jopa kylpyhuoneen lattian, enkä muuten kertakaikkiaan tajua, miten senkin voi saada niin likaiseksi kuin täällä. Epähuomiossa satuin lisäksi huitaisemaan märällä rätillä seinään, minkä vuoksi jouduin toteamaan, että myös seinät olivat melkoisen kuonakerroksen peitossa, kylppärin laatoituksen kun olisi kuulunut olla valkoinen.

Siivoamisen jälkeen kävin uimassa, minkä jälkeen siivosin vielä lisää, hankittuani
lisää, tällä kertaa vessan siivoukseen paremmin sopivia välineitä ja myrkkyjä. Kylläpä nyt kiiltää. (Paitsi että keittiössä on kauhea sotku, ehdin nimittäin kokatakin.)

Ja taas lennetään.

Huomenna sitä sitten taas mennään. Maja nimittäin siirtyy toiselle puolen kaupunkia, ja tällä kertaa vieläpä samalle puolelle missä laitos on. Kävin aamulla hakemassa avaimen uuteen luukkuun sieltä kaupungin suurimman mäen päältä, jonne opiskelija-asuntojen huollon toimisto on sijoitettu. Ihmeellinen paikka, nimittäin aina kun minä sen mäen päälle tahdon, niin ulkona on ainakin 35 astetta pakkasta.

...kissa se tuli vastaan...

Tänään tein taas vaihteeksi jotain, mitä en ole koskaan ennen tehnyt. Löysin nimittäin itseni pitämästä stemmaharjoituksia lastenorkesterin 2-viulusektiolle... mikä oli jännittävää. Ei nimittäin voi edes tajuta, mitä kaikkea pitäisi muistaa sanoa ääneen. Varsinkaan kun ei yhtään tiedä, mitä ne osaavat ja mitä eivät. No, saimme käytyä isomman kappaleen läpi, vieläpä ihan siedettävästi. Emme kuitenkaan ehtineet sitä, joka olisi pitänyt primavistata läpi, sillä 45 minuuttia osoittautui hyvin lyhyeksi ajaksi. No huomenna jatketaan, orkesteri tosin vaihtuu.

Tänään oli ihan järjettömän loistelias laulamispäivä. Viimeviikolla työstettäväksi otetut harjoitukset osoittautuivat toimiviksi, joten laulettuani viikon pörröiset kissanpennut mielessä, jokin oli alkanut toimia. Itse en ole vielä ihan paikallistanut, mikä toimii, vaikka huomasinkin sen toimivan. Mutta laulutäti myös sanoi että toimii, joten kyllä kai se silloin toimii. :D

P.S. Eilen minua vastaan käveli hevoinen! Jo oli viimein aikakin, olen nimittäin asunut kohta puoli vuotta heppatallin vieressä (heppatallin ja mielisairaalan välissä), mutta tähän asti olen nähnyt vain hepan kengänjälkiä lumella ja maastossa.

Etanoiden puolesta ry.

Tämähän siis tarkoittaa sitä, että kävin mutkin Helsingissä, ja olen nähtävästi jopa selvinnyt takaisin tietokoneelle. Matkan seurauksena minulla on nyt puhelin hukassa, se on todennäköisesti jäänyt autoon, jolla liikuimme, tai autoon jääneen takin taskuun, mitä asiaa en voi tarkistaa, koska minulla ei ole puhelinta. Itse matka puolestaan tarkoitaa sitä, että koska organisointikykyni toisinaan yllättää minut itsenikin, niin nyt palattuani talossa ei ole sitten mitään ruokaa, ja tässä on tällä erää vielä sunnuntaikin välissä, ennen kuin kaupat ovat jälleen auki. Elleivät ne siis ole auki sunnuntaina. No joo joo, sain tehtyä kuiva-aineksista makaronilaatikon, en kuole nälkään, mutta vihanneksia ei ole, joten miten etana selviää.

Kauhukseni huomasin tänään, että suomalaisissa kaupoissa myydään nykyään etanapannuja. Ne olivat keraamisia, lettupannun idealla toimivia pieniä möhkäleitä, jolla noita siis voinee paistaa. Hirveää! Minun etanani on tosin sitä pannun etanankoloa suurempi, että se ei siihen mahtuisi, ja tokihan minä muutenkin suojaan sitä verenhimoisilta kulinaristeilta, mutta entäs etanan villit toverit, joita tämänkin maan luonnossa todistetusti elää? Onko kukaan enää turvassa?

Makaronien keittäminen on muuten todellista juhlaa, nyt kun viimein sain talooni hankittua siivilän.

Palikoiksi purkakaamme!

Minä pääsin sinne sittenkin! Nimittäin Ateneumin Pablo Picasso näyttelyyn. Alunperinhän kyseisen näyttelyn piti loppua jo kuudes päivä kuluvaa kuuta, mutta kun sitä sitten jatkettiin muutamalla viikolla niin se sopi sitten minunkin aikatauluuni. (Ihan oikeastihan se ei olisi kuollakseenkaan sopinut, sillä laitoksen tiloissa on tällä viikolla ollut Kuopion suuri viulukilpailu, jota seuraamaan minullakin oli komento.)

Välieräilottelun menetys ei kuitenkaan ollut turha. En nimittäin koskaan aiemmin ollut edes ajatellut, kuinka monipuolinen tapaus Picasso käytännössä onkaan. Aiemmin nimi on tuonut mieleen lähinnä sellaiset naama poskella, varpaat nenässä-aiheiset palikkakollaasit, mutta nyt pääsin ihan omin silmin toteamaan, että kysymys on oikeasti aika paljosta muustakin. Ateneumin näyttely oli vieläpä koottu siten viehättävästi, että Picasson eri puolet oli selkeästi eroteltu omiin karsinoihinsa, joten jopa palikka-viulunsoittaja sai siitä verrattain paljon irti. Koska näyttely eteni kronologisessa järjestyksessä, niin eri tyylikausien vaihdokset paljastautuivatkin ihan luonteviksi.

Nyt minulla on havainto Picasson "sinisestä kaudesta", jonka huomasin aiemmin olleen käytännössä tyhjä käsite. Uskokaa tai älkää, sinisen kauden työt ovat sinisiä. Picassolla oli myös vaaleanpunainen kausi, mutta vaaleanpunaista ei pidä ymmärtää pinkiksi. Minulla on havainto Picasson kubismista! Minulla on myös havainto kehityskulusta, jonka seurauksena palikoihin päädyttiin: palikat eivät olekaan itse tarkoitus, ne ovat osia joista kuvattava aihe koostuu. Riemukasta, eikö totta! Picassolla on myös ollut klassinen kausi, ihan perinteistä, kaunista maalausta siis. Picasso myös osasi piirtää. Picassosta löytyy myös, ehkä ihan hieman salaa, lemmekäs puoli, joka minulle paljastui varsinkin alla olevan maalauksen kautta. (Painokuvana tai varsinkaan tietokoneen näytöllä tämä ei toimi tietenkään niin hyvin.) Mallina on ollut Picasson useinkin käyttämä nainen, Dora Maar. Tämä maalaus sai minut palaamaan omalle kannalleni sen suhteen, että kukaan, joka pystyy luomaan näin lämpöisiä ja hunajaisia tulkintoja yhtikäs mistään, ei voi olla läpeensä paha.

Kuten huomaamme, viulunsoittajan päässä kubistinen möykky nimeltä Picasso on purkautunut hieman pienempiin osasiin, ja jäsentynyt selkeämmäksi paketiksi.