Välieräilottelun menetys ei kuitenkaan ollut turha. En nimittäin koskaan aiemmin ollut edes ajatellut, kuinka monipuolinen tapaus Picasso käytännössä onkaan. Aiemmin nimi on tuonut mieleen lähinnä sellaiset naama poskella, varpaat nenässä-aiheiset palikkakollaasit, mutta nyt pääsin ihan omin silmin toteamaan, että kysymys on oikeasti aika paljosta muustakin. Ateneumin näyttely oli vieläpä koottu siten viehättävästi, että Picasson eri puolet oli selkeästi eroteltu omiin karsinoihinsa, joten jopa palikka-viulunsoittaja sai siitä verrattain paljon irti. Koska näyttely eteni kronologisessa järjestyksessä, niin eri tyylikausien vaihdokset paljastautuivatkin ihan luonteviksi.
Nyt minulla on havainto Picasson "sinisestä kaudesta", jonka huomasin aiemmin olleen käytännössä tyhjä käsite. Uskokaa tai älkää, sinisen kauden työt ovat sinisiä. Picassolla oli myös vaaleanpunainen kausi, mutta vaaleanpunaista ei pidä ymmärtää pinkiksi. Minulla on havainto Picasson kubismista! Minulla on myös havainto kehityskulusta, jonka seurauksena palikoihin päädyttiin: palikat eivät olekaan itse tarkoitus, ne ovat osia joista kuvattava aihe koostuu. Riemukasta, eikö totta! Picassolla on myös ollut klassinen kausi, ihan perinteistä, kaunista maalausta siis. Picasso myös osasi piirtää. Picassosta löytyy myös, ehkä ihan hieman salaa, lemmekäs puoli, joka minulle paljastui varsinkin alla olevan maalauksen kautta. (Painokuvana tai varsinkaan tietokoneen näytöllä tämä ei toimi tietenkään niin hyvin.) Mallina on ollut Picasson useinkin käyttämä nainen, Dora Maar. Tämä maalaus sai minut palaamaan omalle kannalleni sen suhteen, että kukaan, joka pystyy luomaan näin lämpöisiä ja hunajaisia tulkintoja yhtikäs mistään, ei voi olla läpeensä paha.
Kuten huomaamme, viulunsoittajan päässä kubistinen möykky nimeltä Picasso on purkautunut hieman pienempiin osasiin, ja jäsentynyt selkeämmäksi paketiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti