Kamarimusiikkia ja kasvolihasten käytön vajausta

Eilisessä kvartettiharjoituksessa jouduin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni huomaamaan, mikä merkitys oikeasti on sillä, että on soittanut jonkun ihmisen kanssa joskus ennenkin.

Minulla oli ennen (saattaa toki olla vieläkin) sellainen kamarimusiikkiystävä, joka alttoviulua iloisesti soitti, ja jonka kanssa paljon puuhastelimme. Harjoittelimme yhdessä orkesteristemmoja, soitimme, sovitimme, soittamista opiskelimme, nauroimme ja lauloimme, ja välillä söimme pullaa. Aivan aikojen alussa aloitimme soittamisen samana päivänä, ja siitä asti olimme olleet erottamattomat.

Nykyään minulla on kolme pientä kamarimusiikkiystävää. Nämä kolme ovat soittaneet yhdessä muutaman vuoden, minä puolestani ajauduin mukaan noin kolmen minuutin varoitusajalla. Kaikki kamarimusiikkiystäväni ovat kovin päteviä ja taitavia soittajia, ja vaikka harjoittelemamme pätkä alkoi eilen jo ajoittain muistuttaa etäisesti musiikkia, niin jotain kokonaisuudessa silti on vielä vikana.

Uudet kamarimusiikkiystävät eivät nimittäin juuri lainkaan reagoi minun ilmeilyihini. Minun kanssani musisoineethan ovat ehkä joskus saattaneet huomata jonkinlaista naamallista viestintää esimerkiksi tilanteissa, joissa tahdon tiiviimpää kontaktia, artikulaatio tai ns. svengi on epäyhtenäistä, tai jos toinen vain kertakaikkiaan soittaa tai laulaa väärin. Uudet kamarimusiikkiystävät eivät kuitenkaan ottaneet ilmeilyäni eivätkä edes komentelevaa soittotapaani millään tavoin huomioon, minkä vuoksi tunsin itseni ensin todella yksinäiseksi, ja lopulta, soiton tauottua, jouduin jopa avaamaan suuni, ja keskustelemaan puheäänellä niistä asioista, jotka on aina näihin päiviin asti ollut tapana hoitaa ajatuksia lukemalla.

Toiseksi: uudet kamarimusiikkiystävät eivät myöskään naamaile minulle. Joskus käy oikeasti niinkin, että edes minä en ihan automaattisesti tiedä, miten jokin asia pitäisi soittaa tai muotoilla. Jos tässä tilanteessa ilmeilen kysyvästi, niin kukaan uusista kamarimusiikkiystävistä ei vastaavasti ilmeile minulle ohjeistavasti tai komentavasti, ja näin joudutaan jälleen turvautumaan siihen pahaiseen verbaliikkaan.

En muuten ole koskaan aiemmin huomannut, sen paremmin omani kuin vanhojen kamarimusiikkiystävienikään naamailmaisun mittasuhteita, ennen kuin eilen, jolloin sen vaikutus oli kokonaan karsittu pois.

Herkkuja Anskun opiskelijakeittiöstä

Jostain syystä minun nykyisessä keittiössäni kokattu ruoka maistuu paljon paremmalta kuin entisen talon keittiössä. Olen löytänyt kaksi mahdollista selitystä, mistä tämä saattaisi johtua. Ensimmäinen mahdollinen selitys on se, että nyt voin kokata päivällä, jolloin saatan olla hivenen fiksumpi, kun taas entisen talon keittiössä jonkunkaanlaisen työrauhan saavuttamiseksi täytyi työskennellä öisin. Lisäksi, usein kun kokkasi yöllä, keitoksen valmistuttua väsytti niin, että sen jäähtymistä ei jaksanut odottaa, joten ruoka jäi jäähtymään pöydälle, eikä se enää aamulla välttämättä ole ollut kovin tuoretta. Toinen mahdollinen selitys on, että nykyisessä keittiössä eri ruokia on vain sen verran, kuin niitä on itse muistanut ostaa. Tämä pienentää sitä mahdollisuutta, että yhteen sörsseliin tulisi viskeltyä kovin monia erilaisia aineksia, mikä taas on usein vaarana siellä, missä on pakastin ja kokonainen kaapillinen kuivaruokia.

Tänään tein makaronilaatikkoa, johon laitoin GoGreenin Salsa Kidneypapuja, jotka ovat siis valmiiksi keitettyjä ja maustettuja ja oikeastaan tuote on aika mainion oloinen. Mainittakoon siis vielä, että tässä opiskelijakeittiössä ei ole kertakaikkiaan mitään mausteita olemassa, joten tällaiset tuotteet ovat aika mainioita. Lisäksi laitoin laatikkoon noin desin soijarouhetta, makaronia noin 3 desiä (keittämättömänä), suuren sipulin (sipulia kyllä taisi olla myös tuossa papusekoituksessa), ja... siinäpä se. Munamaitoon taisin laittaa kolme kananmunaa ja noin neljä desiä kauramaitoa, ja sinne laitoin myös vihreää currytahnaa mausteeksi. Ehkä tässä sittenkin on hivenen sellaista makua, että heitellään sekaan mitä kaapista sattuu löytymään, mutta sörsseli itsessään osoittautui yllättävänkin toimivaksi.

Itsepaljastuksen tarvetta jälleen...

Vihdoinkin! Viikkoja jatkunut uutispimento on ohi! Sain nimittäin vihdoin oman koneen kotiini, voin lukea uutisetkin vaikka joka aamu, vaikka ennen seitsemää!

Olen nimittäin elänyt siis viimeiset monta viikkoa ihan vaan koulun koneiden varassa, ja samalla kun ei omista telkkaria, radiota, eikä saa sanomalehteä, voi olla hyvinkin pihalla ympäröivän maailman tapahtumista. Ja muuten, kun lukiolla aina ne keittiötädit varasti Hesarin, niin voinpa kertoa, että nykyiseen kouluun ei edes tule sanomalehteä, ainakaan opiskelijoiden luettaville. Missasin ihan täysin JHL:n työnseisauksen viime perjantaina, ja voi hyvänen aika jos sellainen tieto olisi yllättäen perjantaina osoittautunut tarpeelliseksi. ("Ai oliko tuo uutinen nestepommin suunnittelijoista totta? Minä luin eilen sunnuntaihesarista jotain taustareportaasia siitä, ja luulin sitä vaan joksikin kauhuskenaarioksi"

Mutta nyt minulla on soma, pieni, musta läppäri. Näppäimet ovat pienemmät kuin isoissa näppiksissä, joten tuskin tämä minun oikeinkirjoitustani ainakaan parantaa, mutta se ei ole minun kärsimykseni. Ja nettikin toimii hienoisen vääntämisen jälkeen.

No, kun kerran aloitin, niin jatkankin sitten vielä vähän. Olen tosiaan aloittanut koulun. Lukujärjestykseen kuuluu viulun soittoa, pianon soittoa, huomisesta alkaen laulua, orkesterisoittoa, kuorolaulantaa; tällä hetkellä kahta, pian ehkä jopa kolmatta kamarimusiikkiyhtyettä; "muusikon työkaluja" eli MTK:ta, ja barokkimusiikin opiskelua cembalon soiton merkeissä. Tänne tosiaan perustettiin kuoro ihan nyt vasta tänä syksynä opiskelijoiden toivomuksesta. Kuoronjohtajalla on kuulemma muutoin vapaat kädet, mutta ensi keväänä laulamme kuoro-osuuden sävellyksessä olevan lastenoopperan konserttiversiossa. Ilmeisesti luottamusta tämän kuoron tulevaisuuteen sentään löytyy. Kuoron sukupuolijakauma on hyvinkin terveellinen ja tyypillinen: neljästä kymmenestä laulajasta viisi on miehiä.

Jeps. Voisin käydä hiukan vähäsen ulkoilemassa. Viimeviikolla käytin rahaa lenkkareihin ja ulkoiluvaatteisiin. Nyt minulla on ekaa kertaa ehkä sataan vuoteen ehjät lenkkarit (ainakin siihen asti kun ulkoilen ne puhki). Minun pitäisi pitää pyykkipäivä. En ole pyykännyt koko täällä olemiseni aikana, joten minulla on noin kaksi puhdasta sukkaa. Sitä en kuitenkaan tee näin iltasella enää.