sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Ei mitään fiksua.

Minun lukiourani on käytännössä katsoen paketissa. Enää puuttuu vain se pakollinen maantiedonkurssi ja opokurssi. Totesin kylläkin, että kaikki tarpeellinen tieto biologiasta ja maantiedosta opetetaan peruskoulussa. Lukion pakolliset kurssit voisi näinollen julistaa ajan haaskaukseksi. Tähän johtopäätökseen tulin yrittäessäni etsiä tietoa erilaisista suotyypeistä lukion biologian kirjoista, mutta mistää tällaisesta hyödyllisestä ei siellä mainita halaistua sanaa. Ilmeisesti lisäksi nukuin ala-asteella sen tunnin, jolloin nämä käytiin läpi.

Liimasin viikolla kasviooni vanamon ja keltakannusruohon. Nyt pitää mapittaa kaikki kesän aikana kuivatut vihannekset, kun elämä viimein on ohi. Ensikesänä ohjelmassa ovat puut ja heinät ja ehkä sammaleet, mutta pitää vielä katsoa. Tarkastelin palkkakuittiani ja totesin, että minun työstäni ei makseta. No, huviksenihan minä siellä... Olisikohan liian aikaista ripustaa jouluvalot?

Meillä oli yhden norsun kanssa synttärit, ja saimme paljon synttärilahjoja. Minä sain maailman hienoimman peilin, josta narsistin kelpaa itseään ihailla. Sain myös paljon muuta: nallekarkkeja, pikkuauton, opiskeluvälinesetin, hopeisia lautasliinarenkaita ja mukeja. Voi niitä kaikkia norsujani!

Minä voisin siivota huoneeni, niin mahtuisin asumaan siellä synttärilahjojeni kanssa.

Ai niin. Ilmoittauduin kuitenkin mukaan lukion ilmaisutaidon kurssille, jolla en ole ollut kuin jo kaksi kertaa.

2 kommenttia:

iikka kirjoitti...

En ole norsu! Paitsi välillä... Minäkin tarvisin ainakin viivottimen. Ja ehkä myös kyniä! Onhan sitä helepompi opiskella, kun on millä kirjoittaa.

-ankku- kirjoitti...

Minä tahdon muovailuvahaa. Voisin mennä ostamaan sitä tiimarista lahjakortilla. Ja samalla voisin ostaa myös nalletalon!